Sparta on liiketoimintatiedon ja toiminnankehittämisen täyspalvelutalo, jolla on reilut 20 työntekijää. He ovat tehneet Siqni-kyselyä jo kolme vuotta ymmärtääkseen työntekijöitään perusteellisesti ja johtaakseen kulttuuriaan systemaattisesti. Spartan tiimi on täynnä kovan luokan asiantuntijoita, jotka myös tarkastelevat oman yrityksensä kulttuuria herkällä silmällä. Spartan työntekijöille tärkeimpiä asioita ovatkin aidon yhdessä tekemisen kautta syntyvä vahva yhteishenki, yrityksen arvomaailma ja aito luottamus yksilöiden osaamiseen.
Rautainen osaaminen ja yhteinen arvomaailma
Sparta Consulting on hyvien puolella! Heillä kulttuuria rakennetaan luottamuksen ja arvomaailman kautta timanttisen osaamisen perustalle.
”Ollaan tekemässä asioita hyvin erilaisella kulmalla kuin kilpailijat ja muut alalla toimijat. Ymmärrykseni on, että Sparta ei ensisijaisesti tavoittele voittojen maksimointia vaan tulevaisuuden tietoyhteiskunnan peruspilarien rakentamista. ”Miksi tehdään” -on tässä talossa ihan eri tasolla kuin aiemmissa työpaikoissani.” Kertoo eräs Spartan työntekijä.
Spartalla organisaation edustama arvomaailma nousi peräti kolmanneksi merkityksellisimmäksi tekijäksi henkilöstön keskuudessa toteutuen myös hyvällä tasolla ja se kertoo vahvasti arvojohdetusta organisaatiosta. Spartan työntekijät arvostavat yhdessä tekemistä, mutta paikoin konsulttien työnkuva sisältää projekteja, jotka nojaavat yksintyöskentelyyn. Siksi tulevaisuudessa Sparta pyrkiikin kehittämään entistä enemmän sekä yhteishenkeä että mahdollisuuksia yhdessä työskentelyyn
”Meillä pelkkä laskutus ei määrää mitä tehdään, vaan taustalla on myös halu tehdä oikeita asioita ja olla työpaikka, jossa viihdytään. Konsultit voivat toimia projekteissa hyvällä omallatunnolla ja ottaa kantaa asioihin miettimättä pelkästään laskutettavia euroja.” Toteaa yksi Spartalaisista.
Itse työ ja tekemisen tavat merkitsevät arjessa eniten
Koska Spartan konsultit ovat kovan tason asiantuntijoita, on heillä myös paljon ajatuksia ja ideoita itse työnteon ja työtehtävien kehittämiseksi. Konsultin työssä toimeksiannot vaihtelevat ja on tärkeää, että työtehtäviin pystytään itse vaikuttamaan ja asiakkaalta sekä omalta organisaatiolta saadaan täysi luotto tekemiseen. Spartalla tämän vuoden kehitysteemana tuleekin olemaan työnteon tapojen kehittäminen ja tiedonkulun tehostaminen. Työnteossa kehitetään erityisesti yhdessä tekemisen rakenteita ja toisilta konsulteilta oppimista. Näin vaikutetaan myös korkealle arvostettuun yhteishenkeen samalla! Tiedonkulun osalta tärkeintä on panostaa siihen, että kaikki oman työn tekemiseen tarvittava tieto on helposti saatavilla.
”Projektien läpikäyntiä säännöllisin väliajoin koko porukan voimin. Näin tiedettäisiin mitä tehdään ja missä. Lyhyelläkin kuvauksella voisi olla informatiivisesti työyhteisössä iso merkitys ja toisi myös porukkaa tiiviimmäksi. Ehdottaa yksi Spartan työntekijöistä.
Sparta Consulting siis saavutti FutureWorkplaces sertifioinnin ja heillä yrityskulttuurin kehittäminen jatkuu Siqnistä saadun ymmärryksen pohjalta. Maria Jokela, Spartan COO, kertoo vielä mietteistään vuoden 2019 kehityskohteiden osalta:
”Olen todella ylpeä siitä miten vahvasti jaettu arvomaailma näkyy tuloksissa. Meidän ihmisillemme merkityksellisintä on yhteishenki, se että voi olla oma itsensä sekä organisaation arvomaailma. Koska konsulttimme työskentelevät pääosin asiakkaiden tiloissa, on tiedonkulku paikoin haastavaa. Tämä tuleekin olemaan meillä yksi vuoden 2019 tärkeimmistä kehityskohteista. Ratkaisuja ideoidaan yhdessä, kuten Spartassa on tapana.”
The Siqnificant Company antoi Spartalle helmikuussa 2019 Future Workplaces 2020 –sertifikaatin. Sertifikaatti ansaitaan, kun oman työpaikan yrityskulttuuria on johdettu poikkeuksen hyvällä työntekijäymmäryksellä. Työvälineenä yrityksen saavuttamaan työntekijäymmärryksen tasoon, käytetään Siqni-kyselyä, jolla selvitetään työntekijöille merkityksellisimmät asiat ja niiden toteutuminen työpaikalla.
Kirjoittaja:
Oliko artikkelimme hyödyllinen?
Tilaa meidän uutiskirje, niin saat uudet artikkelit jatkossa suoraan sähköpostiisi!