Pohjolan Voima Future Workplaces

Pohjolan Voima Oyj tuottaa lähes viidesosan Suomen energiasta. Yhtiön rivit ovat viime vuosina tiivistyneet sadoista työntekijöistä 50 energia-alan asiantuntijan tiimiksi, joka työskentelee hiilineutraaliuden ja kestävän Suomen eteen.

Pohjolan Voima on läpikäynyt vuosien varrella merkittäviä rakenteellisia muutoksia. Yhtiö on muutoksista huolimatta saanut työnantajana monitahoista tunnustusta indikoiden, että muutosjohtaminen on ollut onnistunutta. HR- ja lakiasioiden johtaja Tiina Nyströmin mukaan yhtiön kulttuuri on koettu positiiviseksi vaikeinakin aikoina. Hän uskoo sen kytkeytyvän luottamukseen, osallistamiseen ja avoimuuteen.

”Henkilöstöä osallistetaan aktiivisesti muutosten suunnitteluun, viimeisimpänä uuden strategian valmisteluun. Asiat eivät tule annettuina johdon norsunluutornista, vaan rakennamme yhdessä. Nytkin on käynnissä yli 100 kehittämishankeprojektia, joihin halukkaat voivat osallistua.”

Pohjolan Voiman osaajat arvostavat mielekkäitä työtehtäviä, vahvaa yhteishenkeä ja joustavia työnteon käytänteitä. Viime vuosina tiimirakenteita on purettu ja pyritty vahvistamaan itse- ja yhdessäohjautuvuutta. Vuoden 2021 suurimpana yksittäisenä panostuksena on työntekijöille järjestettävä Ratkaisevaa voimaa -valmennus. Se antaa työkaluja valmentavaan johtamiseen ja lisää kaikkien valmiuksia itsensä johtamiseen.

Yhteishenki ja yhdessä tekeminen vahvistunut

Poikkeusajasta ja etätöistä huolimatta Pohjolan Voiman yhteishenki on vahvistunut entisestään. Osaksi tähän on vaikuttanut lisääntynyt ja systemaattinen viestintä ja vuorovaikutus. Uusia työn tekemisen tapoja on suunniteltu virtuaalisesti ja yhdessä keskustellen. Työ jatkuu työpaja- ja kokouskäytänteiden kehittämisenä.

Yhteisöllisyyttä on tuettu myös Mitä kuuluu -tilaisuuksilla ja virtuaalikahveilla. Viikoittaisiin henkilöstöinfoihin on otettu mukaan Tunne työkaverisi -haaste, jonka tarkoituksena on madaltaa kynnystä tutustua kollegoihin ja heidän osaamiseensa entistä paremmin.

Vuoden 2021 Siqni-henkilöstökyselyssä nousi merkityksellisimpien asioiden joukkoon myös Pohjolan Voiman innostava päämäärä.

___

The Siqnificant Company antoi Pohjolan Voimalle toukokuussa 2021  Future Workplaces –sertifikaatin. Sertifikaatti ansaitaan, kun oman työpaikan yrityskulttuuria on johdettu poikkeuksellisen hyvällä työntekijäymmärryksellä. Työvälineenä työntekijäkokemuksen tason selvittämiseen käytetään Siqni-kyselyä, jolla selvitetään työntekijöille merkityksellisimmät asiat ja niiden toteutuminen työpaikalla.