Kun katsomme ympärillemme, huomaamme, että yhteiskunta digitalisoituu päätä huimaavalla vauhdilla. Jokaisessa yrityksessä on varmasti meneillään jonkinlainen hanke, jossa digitalisoidaan nykyisiä prosesseja, otetaan käyttöön uusia työkaluja tai etsitään uusia mahdollisuuksia digitalisaation avulla.

Siirtymällä vanhasta maailmasta nykyaikaan yritykset voivat saavuttaa huomattavaa etumatkaa kilpailijoihin. Ennen pitkää vanhoihin toimintatapoihin jumiutuvat putoavat kokonaan pelistä pois. Uusi maailma vaatii uudenlaisia toimintamalleja ja kumppanuuksia. Harvat yritykset ovat ehtineet hankkia tai kehittää riittävän monipuolista osaamista, joten hyvän kumppanin löytäminen on digiprojektien a ja o.

Voimakkaan työelämän muutoksen seurauksena ohjelmistoala kuumenee päivä päivältä. Palvellakseen asiakkaitaan entistä paremmin yritykset tarvitsevat parasta mahdollista osaamista ja ennen kaikkea sitoutuneita ja motivoituneita työntekijöitä – ihmisiä, jotka ovat liekeissä työstään.

Miten liekki syttyy?

Viimeisen kahden vuoden ajan olen saanut tutustua Oulussa ja Helsingissä toimivaan Bitfactoriin. Bitfactor sai alkunsa kolmen IT-maailman kiemuroissa luovineen ihmisen ideasta. Yhteisenä ajatuksena oli perustaa ohjelmistoyritys, jossa ihmisten huomioiminen ja asiakkaan auttaminen eivät jäisi byrokratian ja lyhytnäköisten tavoitteiden jalkoihin. Ihmisläheinen kulttuuri ja organisaatiorakenne, hyvä palkkamalli sekä monipuoliset projektit ovat kantaneet pitkälle; nykyään yhteisöön kuuluu yli 150 ”bifalaista” analytiikan, designin ja teknologian osaamisalueilta.

Bitfactor on kasvanut ohjelmistoyrityksestä digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijaksi. Yhteiset suuret tavoitteet, kasvu ja kehitys vaativat sitoutuneisuutta ja liekkiä. Sitä Bitfactorilta löytyy. Kysyimme Bitfactorin työntekijöiltä Siqni-kyselyllä, mitkä asiat ovat heille kaikkein merkityksellisimpiä työpaikalla.

Tärkeimmäksi asiaksi nousivat mielekkäät työtehtävät. Niiden tarjoamisessa Bitfactor on onnistunut varsin hyvin, kun asiaa kysytään itse bifalaisilta. Projekteja löytyy aina pankkipalveluiden, energia-alan, joukkoliikenteen sekä terveyden ja hyvinvoinnin maailmasta eläinlääketieteen ja autoteollisuuden ratkaisuihin. Bifalaiset ovat kehittäneet esimerkiksi Ourahyvinvointisormuksen mobiilisovellusta, LG-älytelevision käyttöliittymää, Savonlinjan Linjalla-palvelukokonaisuutta sekä VR:n data-analytiikka-alustaa. Mielenkiintoiset ja itselle sopivat hommat ovat bifalaisille työn suola.

”Koska projektit ovat olleet hyviä, tunnen tekeväni jotain hyödyllistä ja merkityksellistä elämässäni. Projektit ovat olleet tähän asti haastavalla tavalla mielenkiintoisia. Tähän vaikuttaa paljon se, että on päässyt ”alusta asti” rakentamaan tuotteita.” -Bitfactorin työntekijä

Työpaikan merkityksellisimpien asioiden joukkoon nousee myös vahva yhteishenki. Bitfactorilla työntekijöistä välitetään, heitä kuullaan ja asioihin myös reagoidaan.

”Täällä ei ajatella pelkästään numeroita, vaan halutaan että ihmisillä on oikeasti hyvä olla töissä. Ei turhaa byrokratiaa. On mahtavaa, että omaan työhön voi vaikuttaa kohtuullisen paljon. On myös avoin kulttuuri sille, että voi sanoa, jos ei jaksa. Asiat eivät jää vain puheen tasolle, vaan niihin reagoidaan. Omalla kohdalla tämä on oikeastaan ensimmäinen työpaikka, jossa aidosti välitetään työntekijän jaksamisesta, siitä iso kiitos”!

Työn- ja vapaa-ajan tasapainottaminen on myös bifalaisille erittäin tärkeä asia, johon panostetaan.

”Työt voi vaikkapa aloittaa kotona tai ne voi jatkaa kotona loppuun illalla. Luotetaan siihen että työt tulee tehtyä, tekipä ne toimistolla tai jossain muussa vapaasti valittavassa paikassa”.

Kysyimme Janne Tuomikoskelta (COO, People and Culture), mikä hänen mielestään on ollut tärkeintä siinä, että Bitfactorin yrityskulttuurin rakentamisessa on onnistuttu näinkin hyvin:

Kaikki lähtee liikkeelle halusta kohdata ihmiset kunnioittavasti ja heidän yksilölliset tarpeet huomioiden. 5 vuotta sitten Bitfactoria perustettaessa otimme kantavaksi periaatteeksi ihmiskeskeisyyden ja työntekijöiden tasa-arvoisen kohtelun. Yrityksen asioista päätettäessä mietimme aina päätösten vaikutuksista ihmisiin ja sitä kautta heidän arkeensa.

Matalassa hierarkiassa ja dynaamisessa ympäristössä toiminnan ketteryys, itseohjautuvuus ja luottamus ihmisiin ovat avainasemassa. Nöyrällä asenteella ihmiset kohdaten, iloja sekä suruja kuunnellen syntyy inhimillinen tapa toimia ja kehittyä. Tarvitaan myös rohkeutta jatkuvasti kokeilla uusia asioita ja tapoja, mutta yhtälailla niistä pitää pystyä tarvittaessa myös luopumaan. Muun muassa Siqniä hyödyntäen olemme tänäkin keväänä saanet roimasti lisää tietoa kulttuurimme kehittämiseksi, ja yhdessä ideoineet uusia juttuja kokeiltavaksi.”


The Siqnificant Company antoi Bitfactorille toukokuussa 2019 Future Workplaces 2020 –sertifikaatin. Sertifikaatti ansaitaan, kun oman työpaikan yrityskulttuuria on johdettu poikkeuksen hyvällä työntekijäymmäryksellä. Työvälineenä yrityksen saavuttamaan työntekijäymmärryksen tasoon käytetään Siqni-kyselyä, jolla selvitetään työntekijöille merkityksellisimmät asiat ja niiden toteutuminen työpaikalla.

Kirjoittaja: 

Andy Lundström
puh. +35844 3200 362

Oliko artikkelimme hyödyllinen?

Tilaa meidän uutiskirje, niin saat uudet artikkelit jatkossa suoraan sähköpostiisi!